Byytan paluu osa 1. Taustaa.

Ensimmäinen juoksu-ura 90-luvulla

90-luvulla elettiin lama-aikaa ja Keuruulla ei ollut paljon harrastusmahdollisuuksia, varsinkin jos sattui asumaan pöndellä 9 kilometrin  päässä Keuruun keskustasta. Onneksi kaverini Kukkamon Vesa houkutteli minut juoksuharrastuksen pariin, sillä hiekkateitä ja metsäpolkuja Keuruun landella kyllä riitti; kilometrikaupalla kimmoistaa juoksualustaa-loistavat puitteet nuorelle mailerille! Juoksu oli myös sosiaalinen harrastus. Meillä oli Keuruulla hyvä porukka Vilkkilän Jukan valmentamia nuoria juoksijoita ja yhdessä treenaaminen oli mukavaa ja kehittävää puuhaa. Esimerkiksi, jos jaksoi roikkua viimeisetkin 200 metrin vedoista Kukkamon Juhan peesissä, tiesi olevansa kovassa kunnossa, koska Juha oli tuolloin Suomen kovin 800 metrin juoksija.

Kukkamon veljekset keksivät minulle lempinimen Byytta. Kaikki, jotka ovat juosseet matkoja 800-1500 metriä, tietävät kuinka hapottavia urheilusuorituksia ne ovat. Jos onnistuin saamaan kisassa tai treeneissä kaiken itsestäni irti, tuloksena usein oli oksennus eli "byytta". Oma byyttailyni loppui ja huipentui vuoteen 1998, joilloin voitimme Keuruun kvartetilla Kukkamo-Moilanen-Sarja-Kukkamo SM-viesteissä kultaa miesten 4x800m:llä. Aika 7.32.65 on muuten vieläkin Keski-Suomen piirin ennätys ja alle 22-vuotiaiden SE. Henkilökohtainen menestykseni oli vaatimattomampaa. Nuorten SM-kisoissa juoksentelin muutaman kerran kuuden sakkiin ja edustin Suomea nuorten Ruotsi-ottelussa, mutta henk. kohtaisia mitaleja ei tullut. Ennätykset (1500m 3:58.70 ja 800m 1:56.00 (1:54,7 oma virallinen osuusaika SM-viesteistä)) eivät koskaan nousseet sille tasolle, mitä kevään hyvin menneet treenit kilpailuun valmistavalla kaudella antoivat odottaa. Nautin kovaa treenaamisesta, mutta jännitin liikaa kilpailemista, mikä johti usein alisuoriutumiseen kisoissa. Tämä oli yksi suurimmista syistä, miksi lopetin kilpailemisen jo 20-vuotiaana vuonna 98.

Vuodet erossa juoksemisesta 1999-2013

Kun lopetin juoksemisen, tein sen totaalisesti. Vastaavasti taidehörhöily alkoi viedä samantien miestä. Pääsin Jyväskylän Kaupunginteatterille laulavaksi ja tanssivaksi avustajaksi syksyllä 98, josta seurasi 10 musikaalin ja näytelmän putki kyseisessä talossa. Aloitin myös konservatoriolla kitarasoiton ja laulunopinnot. Teatteri, musiikki ja tanssi veivät miestä ympäri Suomea ja maailmaa. Opiskelin tanssipedagogiikkaa ja draamakasvatusta.  Pääaineeni fysiikka tuli ihmeen kaupalla valmiiksi siinä sivussa. Vietin jopa kokonaisen vuoden Lissabonissa modernia tanssia opiskellen. Kun opintotuet loppuivat vuonna 2005 oli aloitettava elämään, niinkuin "aikuiset" eli hommattava säännällisempi työ. Siirryin opetusalalle. Vuonna 2005 tuli mahdollisuus liittyä Semmareihin, jolloin pystyin yhdistämään rakkaat taideharrastukseni "samaan pakettiin." Samana vuonna aloitin myös sivutyöt ryhmäliikunnanohjaajana, joita jatkan edelleenkin Satselixiassa.

Noina vuosina urheiluharrastukseni oli salipainotteista ja aerobinen osuus koostui etupäässä tanssista. Tanssin ja laulun myötä innostuin myös astangajoogasta. Kävin Satsin joogakoulutuksen ja vedin joogatunteja erinäisissä paikoissa 8 vuoden ajan. Tämä oli loistavaa pääomaa Byytan paluulle, sillä nuorena poikana tietämys ja jaksaminen kehonhuoltoon oli heikolla tasolla. Joogan myötä olen oppinut myös hengittämään oikein, mikä on yllättävät tärkeä taito niin juoksulenkillä, laulukeikalla kuin puheammatissanikin. Satsin koulutusten myötä opin paljon myös syvien lihasten merkityksestä ja ravinnon ja levon tärkeydestä harjoittelussa.  Lihaskuntoni ja lihastasapainoni oli/on parempi, kuin "huippukuntoisena" nuorten maajoukkuemailerina.  Nuorena mailerina 90-luvulla olin 184 cm pitkä ja painoin n.63-65 kg. Yritin nostaa penkistä joskus 50 kg, mutta se ei onnistunut. Välivuosien kuntosalitreeneissä lihasmassaa tarttui etenkin ylävartaloon ja jossain vaiheessa painoin 80 kg. Tuolloin nostin penkistä viiden sarjan sadalla kilolla. Sotilaspenkistä meni parhaimmillaan 21 toistoa ja leukoja 22 toistoa. Toisaalta, hyvin tiedetään penkkituloksista ei ole juuri mitään hyötyä kestävyysjuoksussa. Tuo 15 kiloa massaa (onneksi pääosin lihasta), jonka keräsin salitreeneissä kuluttaa happea ja tuo juoksuun ylimääräistä kuormitusta. Näistä lähtökohdista lähdin rakentamaan Byytan paluuta.

Byytan paluu 2013-

Alkutahdit Byytan paluulle löivät Semmarit. Vuonna 2013 keväällä kiersimme maata Picchu Macho-levynjulkaisukiertueen merkeissä. Semmareissahan laulaa entisiä ja nykysiä (aikuis)urheilijoita ja olemme erittäin kilpailuhenkisiä. Hämeenlinnassa keikkailessamme meillä on perinteisesti ollut Vanaja-järven ympärijuoksukilpailu. Itse olen aiemmin jättänyt osallistumatta ko. kilpailuun, mutta tuona keväänä kaivoin autotallista vanhat Reebokin kisakengät 15 vuoden takaa ja kävin jopa lenkillä muutaman kerran ennen kisaa. Osallistuin ja voitin(pojat ovat kyllä toista mieltä, sillä heidän mielestään oikaisin reitiltä;) ). Koska kuuden kilometrin kisassa n. 4 min/km tuli vanhasta lihasmuistista ja vauhti ei tuntunut kamalan pahalta, ajattelin, että jos OIKEASTI alkaisi käymään lenkillä, sitähän voisi saavuttaa vielä kohtuullisen juoksukunnon. Samana kesänä tein muutaman kovemman rataharjoituksen piikkarit jalassa, mikä johti vasemman akillesjänteen pitkäaikaiseen tulehdukseen. Kuitenkin juoksukipinä syttyi uudelleen ja sai minut ilmoittautumaan syksyn Finlandia Maratonin puolikkaalle siitä huolimatta, että akilles ei kestänyt nopeampivauhtista juoksemista. Tein korvaavia harjoituksia pyöräilemällä Muuramen mäkisissä maastoissa ja luotin niin paljon vanhoihin pohjiin, että uskalsin lähteä yrittämään. Koska kokemusta ei ollut kertynyt yli 10 km:n juoksukisoista, lähdin liian reipasta vauhtia elämäni ensimmäisellä maratonin puolikkaalla liikkeelle:  3km:n väliaika oli 11.30, 14 km:n kohdalla asfaltti-iskutukseen tottumattomat pohkeeni menivät aivan jumiin ja loppu hyytyi hiihtämiseksi. Elämäni ensimmäinen (ja tuossa vaiheessa ajattelin, että viimeinen) puolimaraton hyytyi kauaksi aikatavoitteesta. Aika oli 1.31-alkuinen.

Karmea Finlandia-kokemus ja syksyn muut hässäkät saivat juoksuinnon laantumaan hetkeksi. Talvella innostuin retkiluistelusta ja hiihtämisestä ja salilla tein edelleenkin lihasmassaa kasvattavaa treeniä. Kevät 2014 saapui nopeasti ja työmatkapyöräilyn ja juoksun pystyi aloittamaan harvinaisen aikaisin. Innostuin myös juoksemista poluilla. Toukokuussa oli sellainen fiilis, että nyt ollaan kokonaisvaltaisesti aika hyvässä kunnossa. Päätinpä siis ilmoittautua syyskuun Tough Viking-estejuoksukilpailuun. Olipahan ainakin jokin tavoite, jota varten harjoitella pitkä kesä.  Kuinka ollakkaan akilles alkoi vaivaamaan taas toukukuussa ja kovaa juoksemista piti jarrutella. Sain tehtyä kuitenkin kesällä kolme laadukasta nopeuskestävyysharjoitusta radalla ja päätiin lähteä kokeilemaan, mikä on ratakunto. Edellisestä ratastartista olikin kulunut 16 vuotta. Osallistuin Jyväskylässä Aikuisurheilijoiden SM-kisoissa 800m:n 400m:n juoksuihin M35-40 sarjassa. Tuloksena oli muuten kasilta elämäni ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali. Ajat olivat 2.13.08 ja 57.65, eli ei niillä pääse elvistelemään, mutta "kylmiltään" juostuina (kolme rataharjoitusta ennen kisoja) ne antoivat itselleni lisäkipinää Byytan paluuseen. Myös syyskaudet kilpailut Tough Viking, Finladia Maratonin puolikas ja Tahkon vuorijuoksu kulkivat sen verran hyvin, että halu testata omia rajoja tavoitteellisesti harjoittelevana aikuisurheilijana vahvistui entisestään. Kestävyysominaisuuksia voi kyllä parantaa "vanhanakin", mutta mille tasolle nopeuskestävyyden ja kimmoisuuden voi saada 36-vuoden iässä? Miten onnistuu Byytan paluu? Vieläkö tulee kisoja, joissa byytta lentää?

Tämä ensimmäinen blogini on katsausta historiaan. Mikä on kuljettanut Byytan tähän pisteeseen? Jatkossa keskitytään enemmän olennaiseen, eli treenaamiseen. Saapas nähdä, miten Byytan paluu onnistuu?