Byytan paluu

Byytan paluu

torstai 15. tammikuuta 2015

Uusi seura, uudet piikkarit!

Tämän päivän treeneistä tuli hyvä mieli! Juoksu alkaa jo tuntumaan ja näyttämään juoksulta. Kun vetää 2x5x200m parin minuutin palautuksella (5 min pal. sarjojen välissä) about 30 sekunnin keskiaikaan (viimeiset suht. rennosti, ei täysillä 29s pintaan), puhutaan jo juoksemisesta. Ehdottamasti vuoden paras treeni tähän mennessä! Tai ehkäpä syynä herkkyyteen oli mukava palauttava viikonloppu Tallinnassa ;) Koska emme ehtineet viettää Semmareiden perinteisiä pikkujouluja marras-joulukuussa, päätimme siirtää pikkujoulut tammikuulle. Mukava ja rento viikonloppu vaimojen ja hyvien ystävien kanssa. Sai taas nauraa niin paljon, että ikä piteni varmasti viikkoja!

Adidaksella on netissä käynnissä mittava -50%-ale. Vinkki kaikille, jotka tarvitsevat hyviä kenkiä ;) Investoin itse uusiin piikkareihin, sillä vanhat ovat liki 20 vuoden takaa. Ne ovat uineet muun muassa vesiesteissä useita kertoja ja kengistä lähtevä kissan kusen tuoksu on sen verran etova, että kengillä ei kehtaa juosta ihmisten ilmoilla. Toisaalta vanhoja kenkiä voisi käyttää kemiallisena aseena kilpakumppaneita vastaan ;)

Viime viikolla marssin JKU:n toimistolle ja vaihdoin seuraa. On ilo kuulua tämän hetken Suomen parhaaseen yleisurheiluseuraan! Seurasiirto tuo lisää intoa treeneihin. JKU:lla on kova kestävyysjuoksuosasto ja olen päässytkin maistelemaan maitohappoja heidän yhteistreeneissään. Seura on kasvattanut myös lupaavia nuoria keskimatkojen juoksijoita ja mahdollisuudet päästä viestiporukoihin ovat hyvä porkkana omaan treenaamiseen. Hienosti pojat ovat ottaneet "vanhuksen" vastaan treenirinkiinsä!

Työrintamalla riittää sopivasti kiireitä näin tammikuun aluksi. Kuitenkin hyppytunteja on lukkarissa sen verran mukavasti, että olen pystynyt integroimaan treenaamista työpäivän keskelle tai sen yhteyteen. Semmarit-rintamalla kevät on nyt hektisen syksyn jälkeen rauhallisempaa aikaa. Olen karsinut tälle vuodelle ryhmäliikuntaohjaukset minimiin, vain yhteen tuntiin viikossa. Tämäkin on Sats Indoor-running-tunti, jossa ohjaaja saa juosta itsekin matolla. Pyhä tavoitteeni on ollut, että Byytan paluu-projekti ei saisi viedä aikaa pois perheen yhteiseltä ajalta ja tässä olen onnistunutkin hyvin. Lastenharrastuskuskauksiin liittyvät odottelut on muuten kätevä käyttää treenaamiseen ;)

Pienoinen yllätys oli, kun kävin pitkästä aikaan puntarilla reilu viikko sitten. Viime vuonna näihin aikoihin painoa oli n. 80 kg. Tuolloin kävin vielä aktiivisesti kuntosalilla. Nyt puntari näytti 71.8 kg. Aikoinaan suurella vaivalla hankittua lihasmassaa on siis haihtunut lenkkipoluille. Ei harmita yhtään, sillä juoksu, hiihto, pyöräily, sähly ja mikä tahansa laji, jossa pitää liikutella omaa kehoa, kulkee nyt paremmin. Tuo 8 kiloa tuntuu hapenkulutuksessa yllättävän paljon! Ja edelleenkin menee reilut 20 leukaa ja jaksan punnertaa riittävästi. Näin fitness-buumin kulta-aikana onkin syytä kyseenalaistaa, että mihin 150 kilon penkkipunnerrustulosta ja valtavaa lihasmassaa tarvitaan arjessa? 

Tässäpä hieman treeniohjelmaa viime viikoilta:

ma 5.1 Matolla 5x1000m(pal.1.45) 3.45, 3.35, 3.30, 3.20, 3.10 (verr 2km+2km)
ti 6.1 Retkiluistelua 25 km
ke 7.1 TV-kevyt 12 km+rennot aukaisuvedot loppuun 3x100m
to 8.1 verr 3km+koordinatiota 10 min+10x400m(73-72s) pal.1min+5x100m piikkarit jalassa rennon kovaa, pal. kävelyä 100m
pe 9.1 Sali (maksimivoima kyykyt, etureidet, vatsat, leuat, punnerrukset, loikat)verr 3km+3km
la 10.1 Semmareiden pikkujoulut Tallinnassa
su 11.1 Tallinna+matkustus kotiin
ma 12.1 TV-reipas 30 min matolla (4.00 min/km) verr. 2 km+ 2km
ti 13.1 Sats indoor running-tunti, ohjaajan matto rikki, ei päässytkään juoksemaan :(
ke 14.1 TV-kevyt 12 km+rennot aukaisuvedot loppuun 3x100m
to 15.1 2x5x200m pal. 2/5 min(30-31 s, molempien sarjojen viimeiset 29 s) verr. 2 km+koordinaatiota 10 min+2 km

P.S Henkiseksi treenaamiseksi olen lueskellut joitakin teoksia tietoisesta läsnäolosta. Hyvä juoksulenkki on itselleni mindfulnessia parhaimmillaan. Olla yksin metsässä juoksemassa, kuunnella oman hengityksen ja askelten luomaan rytmiä ja ääntä, jota säestävät metsän äänet. Katsella ja ihailla metsäpolun kauneutta ja ohikiitäviä maisemia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti